• Antti Haukkamaa

Aarrematkat ostaa Astor matkapalvelut

Ohjelmallisia kaupunkimatkoja ja räätälöityjä ryhmämatkoja järjestävä perinteikäs Astor matkapalvelu Oy on liittynyt Aarrematkoihin yrityskaupan kautta.


Aktiivisesti jo 25 vuotta toiminut vantaalainen matkatoimisto Astor Matkapalvelu Oy:n liiketoiminta on myyty ja siirtyy Aarrematkojen omistukseen 1.6.2022 alkaen. Astorin toiminta jatkuu Aarrematkat brändin alla ja Astor matkapalvelun johtaja Tia Astor siirtyy muihin tehtäviin.


Menneet kaksi vuotta ovat vieneet Astorin omistajan Tia Astorin uusille urille ja Aarrematkat loi hyvän pohjan matkailualasta luopumiseen:


–Olen iloinen, että yli 25 vuotta jatkunut toimintamme saa näin jatkajan ja asiakkaat pääsevät edelleenkin matkoille ammattilaisten johdolla. Näin niin minun kuin matkalaisten matka jatkuu edelleen uusin voimin, toteaa Tia Astor liiketoimintakaupasta Aarrematkojen kanssa.


Aarrematkoilla on luja usko matkailun elpymiseen ja nimenomaan opastettujen ryhmämatkojen suosioon. Aarrematkat Oy perustettiin haastavaan korona-aikaan ja koronan myötä tulleet matkustusrajoitukset siirsivätkin varsinaisen toiminnan alkamisen kevääseen 2022.




Aarrematkojen yirttäjät Jenny Sirén, Antti Haukkamaa ja Paulina Höglund ovat iloisia Astorin liittämisestä osaksi Aarrematkoja. Kuva:



Aarrematkojen yrittäjillä Jenny Sirénillä, Antti Haukkamaalla ja Paulina Höglundilla on kuitenkin luja usko matkailun elpymiseen ja nimenomaan opastettujen ryhmämatkojen suosioon.


– Astor Matkapalvelujen liittäminen osaksi Aarrematkoja on kaikille osapuolille hieno hetki. Astorin laaja asiakaskunta on tottunut ensiluokkaiseen palveluun ja olemme Aarrematkoilla ylpeitä, että pääsemme jatkamaan matkoja heidän kanssaan.





87 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki