top of page
  • Writer's pictureAntti Haukkamaa

Antiikkimatkoilla on pitkä historia mutta mikä ihme on Aarrematkat?

Aarrematkat on vuonna 2021 perustettu suomalainen, antiikki- ja kulttuurimatkailuun erikoistunut matkatoimisto. Tiimiimme koostuu matkailu- ja huutokauppa-alan ammattilaisista. Teemme tiivistä yhteistyötä Huutokauppa Helanderin, muiden matkatoimistojen, kuten Matkahaukan ja Soile Toursin, sekä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Matkoillamme on usein vierailevia luennoitsijoita; taidehistorioitsijoita, keräilijöitä ja intendenttejä. Mutta voidakseen todella ymmärtää Aarrematkojen taustoja, täytyy ensin kurkistaa hiukan taaksepäin.



Antiikkimatkojen synty

Aarrematkojen luotsaamien antiikkiteemaisten matkojen synnyin historia alkoi oikeastaan jo 20 vuotta sitten, kun antiikkialan moniosaaja Kari Toivonen asteli kirkkonummelaiseen matkatoimisto Matkahaukkaan. Tuohon aikaan Matkahaukka oli vielä perustajansa, Aarrematkojenkin perustajajäsenen Antti Haukkamaan omistuksessa. Toivonen ehdotti Haukkamaalle yhteistyötä, jonka pohjalta Antiikkimatkat alkoivat.



Matkanjohtaja seisoo bussin keskikäytävällä, katsoo asiakkaita jotka istuvat penkeillään ja kertoo heille päivän ohjelmasta.
Matkanjohtaja Antti Haukkamaa seisoo bussin keskikäytävällä, katsoo asiakkaita jotka istuvat penkeillään ja kertoo heille päivän ohjelmasta.

Antti opastamassa matkalaisia päivän tulevista retkistä. Kuva: Jenny Sirén.


Ensimmäiset antiikkiteemaiset matkat tehtiin Viroon sekä Ruotsiin. Toivonen oli itse hyvin kiinnostunut Virosta ja sen vanhoista kirkoista ja kartanoista. Toinen Toivosen kiinnostuksen kohde oli Ruotsin runsaslukuiset, vuosittaiset antiikkitapahtumat.



Kuvia Tukholman antiikkimessuilta 2018. Kuvat: Jenny Sirén.



Varsin pian antiikkimatkojen käynnistyttyä Virossa alettiin järjestämään antiikkiin liittyviä myyntitapahtumia, kuten Kurtnan antiikki- ja rompetoria. Kurtnan antiikki- ja rompetori toimikin antiikkimatkojen jokavuotisena matkakohteena antiikista kiinnostuneille ryhmille. Ruotsissa vakiokohteeksi muodostui taas Älvsjön messukeskuksessa järjestettävät Antiikkimessut. Kevättalvella pidettävät messut vakiinnuttivat asemansa vuosien varrella pohjoismaiden suurimpana antiikkitapahtumana.



Kuvia Kurtnan antiikki- ja rompetorilta, sekä Tallinnan keskustasta, jossa yövyimme matkalla vuonna 2018. Kuvat: Jenny Sirén.



Matkojen laajentuminen naapurimaista muualle Eurooppaan

Toivosen sairastuttua vakavasti, tarvittiin antiikkimatkoille uusi asiantuntija. Toivosen tilalle tuli, nykyisin Aalto-yliopiston Taiteiden ja Suunnittelun korkeakoulussa opettava, taidehistorioitsija Tuija Peltomaa. Peltomaan aikana antiikkimatkatarjonta laajeni Viron ja Ruotsin lisäksi myös muihin Euroopan kaupunkeihin. Vuosien varrella muun muassa Budapest ja Barcelona ovat olleet asiakkaiden suosikkeja. Maantieteellisesti kauimmaiset kohteet ylsivät Istanbuliin ja Lissaboniin saakka.



Matkanjohtaja ja antiikkiasiantuntija yhteiskuvassa
Matkanjohtaja ja antiikkiasiantuntija yhteiskuvassa

Tuija Peltomaa ja Antti Haukkamaa Tukholmassa, matkalla Älvsjön-messukeskukseen vuonna 2018. Kuva: Jenny Sirén, Aarrematkat.



Antiikkimatkatuotantoon saatiin Peltomaan aikana uusi yhteistyökumppani, Huutokauppa Helander. Peltomaan siirryttyä Aalto-yliopiston palvelukseen, joutui hän samalla vähentämään ajankäyttöään asiantuntijatehtävissä antiikkimatkoilla. Yhteistyö Huutokappa Helanderin kanssa kuitenkin jatkui ja uudeksi vahvistukseksi antiikkimatkatiimiin saatiin Helanderin markkinointipäällikkö, Aarrematkojen toinen perustajajäsen Jenny Sirén.


Matkanjohtaja ja antiikkiasiantuntija Budapestin kadulla
Matkanjohtaja ja antiikkiasiantuntija Budapestin kadulla

Jenny Sirén ja Antti Haukkamaa yhdessä Budapestissa 2016. Kuva: Merja Sirén, Huutokauppa Helander.



Aarrematkojen alku

Sirénin voimakkaana visiona oli saada antiikkimatkat kiinteäksi osaksi Huutokauppa Helanderin repertuaaria. Samalla syntyi ajatus matkatoimistosta, joka on erikoistunut antiikki- ja yleensäkin kulttuuritarjontaa sisältäviin matkoihin. Aarrematkat perustettiin syksyllä 2021. Yritykseen lähti mukaan Sirénin ja Haukkamaan lisäksi aiemmin myös Matkahaukalla työskennellyt Paulina Höglund. Höglundilla on yli 20 vuoden matkatoimistokokemus ja vahva ammattitaito nimenomaan räätälöityjen ryhmämatkojen järjestämisessä. Kun Matkahaukan perustaja jo eläkkeellä oleva Antti Haukkamaa lupautui vielä mukaan matkanjohtajaksi, oli uuden toimiston ammattilaistiimi kasassa.



Ryhmäkuva antiikkimatkan asiakkaista
Ryhmäkuva antiikkimatkan asiakkaista

Yhteiskuva Budapestin antiikkimatkalta vuonna 2018. Kuvassa keskellä Ari Kupsus yhdessä matkalaisten kanssa. Kuva: Jenny Sirén.


Keväällä 2022 starttaavat, ensimmäiset Aarrematkat

Pääsemme aloittamaan oman matkatuotantomme keväällä 2022. Kevään matkat ovatkin nyt ennakkomarkkinoinnissa, ja niille voi ilmoittautua alustavasti. Sitoutuminen matkoihin tapahtuu tammikuussa. Aarrematkojen tämänhetkinen matkatuotanto on esillä näillä sivuilla.


Budapestin keskusta, Alanyan rannikko, Tukholma ja Italian maaseutu
Aarrematkojen kevään 2022 matkat

Keväällä 2022 suunnataan Tukholmaan antiikkimessuille sekä Antiikkimatkalle Italian Piemonteen, Antiikki- ja kylpylämatka Alanyaan sekä Antiikkimatka Budapestiin.



Ensimmäinen matkamme tehdään perinteitä kunnioittaen kohti Tukholman antiikkimessuja. Älvsjön messukeskuksessa järjestettävän tapahtuman ajankohta siirtyy ensi vuonna 2022 perinteiseltä paikaltaan helmikuulta maaliskuulle. Tarjoamme keväällä Tukholmaan kaksi eri lähtöä. Perillä ollaan joko messujen avajaispäivänä torstaina tai mukavasti lauantaina, jolloin matka onnistuu viikonlopun puitteissa.


Maaliskuun loppupuolella vuorossa on Pohjois-Italian kiertomatka Piemonten maisemissa, Italian oppaan Maarit Kerojärven johdolla.


Huhtikuussa pääsiäisen aikaan suuntana on Turkin turkoosi rannikko sekä vuoristo. Matkan aikana asutaan ensin Taurus-vuorten rinteellä, pienessä boutiquehotellissa, upeissa maisemissa. Loppumatkan majoitumme taas Alanyan rantakadun varrella sijaitsevassa tasokkaassa kylpylähotellissa.


Toukokuussa puolestaan suunnataan jälleen Budapestiin, jossa ryhmäämme isännöi kulttuurivaikuttaja Ari Kupsus.


Eri matkojen matkaohjelmiin kannattaa tutustua tarkemmin. Aarrematkojen ryhmämatkoilla on aina runsas, räätälöity retkiohjelma sekä yhteisiä ruokailuja. Kevään matkaohjelmistossa esimerkiksi Turkin antiikkimatkan aikana nautitaan ensin kolme vuorokautta puolihoitoruokailusta, jonka jälkeen seuraavat neljä vuorokautta kuluvat All Inclusive -palveluiden parissa. All Inclusive -palvelut sisältävät ruokailujen lisäksi myös paikalliset ruokajuomat.






95 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page