top of page
  • Writer's pictureAntti Haukkamaa

Matkailu on vihdoin avautumassa – Aarteita on etsitty niin Italiassa kuin Suomessakin

Matkailu on koronan jälkeen lähtenyt jopa yllättävän vilkkaasti liikkeelle. Suomen Matkatoimistoalan liiton mukaan kesän 2022 pakettimatkatarjonta on noin 80 % ennätysvuoden 2019 tarjonnasta. Aika hämmentävää on, että nyt kesäkauden alussa ollaan tilanteessa, jossa lentokentät ruuhkautuvat. Pitkistä jonotusajoista on varoiteltu myös Helsinki-Vantaalta matkalle lähteviä asiakkaita. Toki on positiivista, että parin koronvuoden jälkeen ihmiset lähtevät matkaan ja perheet yhdessä lomailemaan.



Aarteita on etsitty niin Italian Torinosta kuin Somerniemen toriltakin.


Aarrematkat pääsi aloittamaan oman matkatuotantonsa kevään 2022 aikana. Maaliskuussa asiakkaamme kävivät Piemonten upeissa maisemissa Stresassa ja Torinossa, oppaamme Maarit Kerojärven johdolla.


Aarrematkojen ensimmäinen ryhmämatka Italian Piemonten alueelle sujui hienosti upeassa säässä ja hyvässä seurassa. Matka oli monelle reissuun lähteneelle ensimmäinen sitten koronan alkamisen ja matkan aikana herkistyi niin opas kuin matkalaisetkin.


Lago Maggiore -järven keskellä Isola Bella -saarella sijaitsee Borremo-suvun palatsi. Kohde oli monen Italian ryhmämatkalaisen lempipaikka koko reissun aikana.



Toukokuulle siirretyt Älvsjön antiikkimessut tarjosivat jälleen tasokkaan antiikkikattauksen. Matkan aikana saimme selville, että ensi vuoden keväällä messut järjestetään jo maaliskuussa ja Aarrematkat on jälleen suunnittelemassa sinne matkoja totuttuun tapaan.



Tukholman antiikkimessut järjestettiin toukokuussa 2022 muutaman vuoden tauon jälkeen. Kuvat: Aarrematkat.



Kesäkuussa kohteena oli Suomen suurin kesätori Somerniemellä ja sen jälkeen antoisa kartanokierros Hovilan ja Kimalan-Avellanin kartanoissa. Lämmin kiitos vielä Hovilan kartanon emännälle Arja Torkkomäelle, joka toimi oppaanamme. Oli todella mielenkiintoista tutustua kahteen hyvin erilaiseen kartanoon. Hovilan kartanoon, joka toimii kesäisin juhla- ja kokouspaikkana sekä vastaanottaa vierailevia ryhmäasiakkaita sekä Kimalan-Avellanin kartanonoon, joka on yksityiskäytössä.




Kesäretki Somerniemen kesätorille sekä Someron kartanoihin tehtiin kauniissa säässä pienellä ryhmällä. Matkan aikana vierailtiin kahdessa kartanossa ja nautittiin leivoksia sekä lohikeittoa.


284 katselukertaa0 kommenttia
bottom of page